Nemesis by Lindsay Davis

Lindsay Davis on julkaissut vuosien varrella jo 20 Falco-romaania (ensimmäinen vuonna 1989), antiikin Roomaan sijoittuvia seikkailukertomuksia, jotka eivät ole niin kovin erilaisia muihin genren tuottamiin opuksiin verrattuna. Ainakaan tämän viimeisimmän, Nemesiksen (2010), perusteella. Puhdasopillisestihan sarja olisi pitänyt aloittaa alusta, mutta kun tämän käsiini systeriltä sain, hyppäsin mukaan. Varmasti olisi kuitenkin saanut tästäkin enemmän irti, jos olisi pikkuhiljaa tutustunut Falcoon ja hänen perheeseensä ja varsinkin arkkiviholliseen, PääVakooja Anacritekseen.

Tässä kirjassa ensin lyödään Marcus Didius Falcoa, varhaiseen keski-ikään ennättänyttä yksityisetsivää ja vakoojaa, tuplasti elämän lekalla päähän ja sitten avataan hyvän onnen hanat. Kaikkien privaattielämän pulmien lisäksi pitäisi alkaa selvitellä rituaalinomaisesti teloitettujen kansalaisten murhaajaa, vaikka keissiä hamuaakin itselleen juurikin tuo edellä mainittu mulkerovaklari. Sitten seikkaillaan niin rämemailla kuin Rooman kaduilla ja loppuhuipennus olisikin ehkä juurikin näille sarjan faneille ehkä merkityksellisempi kuin miten sen itse koin.

Kieli on sujuvaa ja ilmeisesti historiakin ihan pätevää, joskus tosin jotkut selvästi nykyaikaiset puhekielen ilmaisut pistivät silmään ja soivat ikävästi kielikorvassa. Tosin tässä saattaa olla kyse ihan kirjailijan tahallisesta lapsuksesta. Vähän raakaa on meno on tämän tarinan mukaan meininki antiikissa ollut, tosin hennon väittää, että todellisuus on varmaan ollut vielä raaempaa... Ainakin kaikille ei-kansalaisille, naisille, lapsille, vangeille. Eli, periaatteessa melkein kaikille.

Kirja sopii genren ystäville ja dekkarimakuaan laajentaville.

Palaan mahdollisesti sarjan muihin osiin myöhemmin, mutta nyt siirryn listassa kohtaan Super Cooperators ja uppoudun altruismin ja evoluution aina niin kiehtovaan maailmaan!

The Enchantment of Lily Dahl by Siri Hustvedt

Blogausmiljöönä tällä kertaa kehyskunnassa sijaitseva terassi, mukissa Cokis Zeroa ja folionyytissä taivaallista kasvista (ja meetvurstia, totta kai).

TEOLD on Siri Hustvedtin toinen romaani ja se on käännetty suomeksi nimellä Lumous. Kirja on julkaistu jo 1996 ja se on kokenut toisen tulemisen sen jälkeen kun kirjailija syöksyi maailmanmaineeseen What I Loved –teoksella. Kirja on ollut myös Hesarin lukupiirin kuukauden kirja ja siitä on kirjoitettu suunnilleen kaikki mahdollinen, niinkuin aina yleensä, mutta kaikesta huolimatta ja vielä mielelläni pakotan lukijakunnan kurkusta alas oman näkemykseni.

Nautittavuusakselilla kirja humpsahtaa plussan puolella. Allekirjoittaneelle tärkeintä lukemisessa on tunnelma, stimmung, fiilarit jotka tarinasta heräävät. Teos voi olla rakenteellisesti tai muutenkin hiukkasen pielessä ja vinossa kuin kesämies terassilla, mutta pelkästään onnistumalla tarinan tunnelman välittämisessä ollaan jo pitkällä. Tietysti epäuskottavuudet, karkeasti rakennetut karikatyyrihahmot, tönkähtelevä kieli ja muu lukemista haittaava himphapustelu murentaa myös tunnelman pohjaa, joten taitava kirjoittaja tulee olla, jos uskottavan maailman luomisessa voi onnistua. Lyhyesti sanottuna: jos lukeminen ei vituta, mahdollisuudet ovat olemassa. TEOLDssa voi aistia skandinaavisiirtolaisten jälkeläisten kansoittaman pikkukylän pysähtyneen, mutta silti elävän tunnelman ja jonkinlaisen myöhäisteini-ikäisen itsensä etsimisen vimman. Tästä kiitsat kirjailijalle.

Lily Dahl on nuori tyttö ja nuoreksi tytöksi hyvinkin analyyttinen, rohkea ja tietysti aivan saatanan hyvännäköinen. Rumista ei ilmeisesti saa irti ylevän oloista draamaa, inhorealistista proosaa lähinnä. Mutta koska on kuitenkin tosiasia, että maailmassa on myös ulkoisesti viehättäviä ihmisiä, Lilyllä on mahdollisuus olla jokseenkin uskottava hahmo ja jostain olinkin lukevinani että että hän olisi kirjailin nuoruuden alter ego. Kirjan tapahtumat myös sijoittuvat Hustvedtin lapsuuden kotikaupunkiin Minnesotassa.

On myös (ylläripylläri) eri komea kaupungista asti pikkukaupungin elämää ravistelemaan tullut kuvamaalarimieshenkilö, jonka hahmo jää hiukan ohueksi (oletettavasta lihaksikkuudesta huolimatta), mutta ihan perinteinen nuoria tyttöjä vaakatangoon taivutteleva thaitelia tämä ei silti ole. On myös vanhempaa rouvaa ja tietysti pikkukaupungin värikkäitä tyyppejä, juoruilijoita, koppihulluja ja äreitä dinerinisäntiä tietenkään unohtamatta.

Kirjassa kosketellaan monia samoja teemoja kuin Hustvedtin myöhemmissäkin teoksissa. Taiteen tulkintaa ja merkitystä, minuutta, tyttöjen välistä ystävyyttä, sheksuaalishuutta, naiseutta henkisesti ja, graafisenkin, fyysisesti. On myös doppelgänger-tematiikkaa, vinksahtanutta porukkaa, norjalais-amerikkalaista sielunmaisemaa.

Ja sitten on myös hiukkasen trillerinpoikasta, mutta ah niin turhaa, kliseistä ja ylimääräistä sellaista. Paljon luvataan tällä saralla, mutta vähän annetaan. Paljastusta ei tule tai ehkä tulee, mutta ei kovin tyydyttävästi, mutta vastaavasti ennalta-arvattavasti. Peruspainostavassa tunnelmassa oli jo ihan tarpeaksi, joten jos sitten aletaan leikkiä jännäriä, niin siihen olisi voinut lähteä ihan kunnolla ja omaperäisesti tai antaa tarinan soljua Lilyn elämäntarkoituksen etsimisen painolla.

Tätäkin Hustvedtia lukiessa tuli mieleen, että miksi niin ohueen pitää sisällyttää niin paljon, langanpätkiä tuolta täältä ja vaikka keritään, itse kerää ei sitten olekaan. Sama tuli mieleen lukiessani The Summer without Men:iä (2011), jossa siinäkin olisi ollut aineksia paljon pitempään ja monitahoisempaan teokseen, mutta viimeksi mainitussa pätkien siroittelu toimi ehkä kuitenkin hieman paremmin kuin TEOLDssa. Tätä lapsusta lukuunottamatta tarina pysyy kuitenkin kasassa ja nautittavana loppuun asti.

Ja niin mielenkiintoista olisikin tietää, mitä tästä olisi ajatellut, jos olisi saanut luettavakseen ilman, että tietäisi kuka tämän on kirjoittanut ja mitä myöhemmin on samalta tekijältä lukenut. Myöhemmän suuruuden valossa kun on helppo joidenkin menneiden heikkouksien antaa pysyä pimeydessä. Mutta turha sitä enää murehtia, minkäs kirja kontekstilleen voi. Nopeasti luettavaa, tiivistunnelmaista teosta voi suositella ainakin kaikille lomalaisille ja varsinkin Hustvedt-faneille.